Suomen lähialueyhteistyö
Kesäkuussa 2011 hyväksytyssä hallitusohjelmassa sovittiin lähialueyhteistyön uudistamisesta ja siihen käytettävien määrärahojen vähentämisestä tällä hallituskaudella osana valtionhallinnon laajempia menoleikkauksia. Keskeisiä yhteistyön tavoitteita ovat ydinturvallisuus, ympäristön tilan parantaminen ja tartuntatautien ehkäisy.
Yhteistyömuotoja Venäjän raja-alueiden kanssa ajanmukaistetaan ja niitä kehitetään tasavertaiseen kumppanuuteen perustuen. Suomen ja Venäjän välillä on sovittu, että nykymuotoinen kahdenvälinen lähialueyhteistyö saatetaan päätökseen vuoden 2012 loppuun mennessä.
Vuodesta 2013 alkaen ulkoministeriön lähialueyhteistyömäärärahat on tarkoitus kohdistaa ensisijaisesti hallitusohjelman tavoitteita tukevaan monenväliseen alueelliseen yhteistyöhön, kuten pohjoinen ulottuvuus sekä arktinen, Itämeri- ja Barents-yhteistyö. Tärkeimpänä rahoituslähteenä aluetason rajat ylittäville hankkeille tulevat jatkossa olemaan EU:n ja Venäjän väliset rajat ylittävän yhteistyön ohjelmat (nyk. ENPI CBC).
Lähialueyhteistyön rahoitus vuonna 2012
Vuoden 2012 talousarviossa on ulkoministeriön pääluokkaan momentille 24.20.66 (Lähialueyhteistyö) osoitettu 6 miljoonaa euroa lähialueyhteistyöhön. Määrärahalla tuetaan hankkeita seuraavilla sektoreilla (rahoitusta saaneet hankkeet käyvät ilmi hankeluettelosta 2012):
Ympäristö | 3 985 000 € | 67 % |
Sosiaali- ja terveysala | 713 600 € | 12 % |
Taloudellisen yhteistyön edistäminen | 898 400 € | 15 % |
Kansalaisjärjestöhankkeet | 320 000 € | 5 % |
Muut toimialat | 83 000 € | 1 % |
Yhteensä | 6 000 000 € | 100 % |
Muiden ministeriöiden pääluokissa lähialueyhteistyöhön on osoitettu noin 3,7 miljoonaa euroa, joten lähialueyhteistyön kokonaisrahoitus vuonna 2012 on noin 9,7 miljoonaa euroa. Säteily- ja ydinturvallisuusyhteistyöhön osoitettava 1,5 miljoonaa euroa on siirretty ulkoministeriön pääluokasta sosiaali- ja terveysministeriölle.
Suomen lähialueyhteistyö Venäjän kanssa perustuu maiden välillä vuonna 1992 allekirjoitettuun sopimukseen. Lähialueyhteistyö keskittyy Luoteis-Venäjälle, erityisesti Murmanskin alueelle, Karjalan tasavaltaan, Leningradin alueelle ja Pietariin.
Suomi on osoittanut vuosina 1990 - 2012 Venäjän kanssa toteutettaviin yhteishankkeisiin noin 326 miljoonaa euroa.
Lähialueyhteistyömäärärahojen käyttösuunnitelma 2012 - rahoitusta saaneet hankkeet (pdf, 200 KB)
Tässä palvelussa myös
Muualla verkossa
Tämän sivun sisällöstä vastaa Alueellisen yhteistyön yksikkö
Päivitetty 25.5.2012



